Suurin osa maasta on alavaa tasankoa ja ylänköä. Maan keskiosassa on jyrkkäreunainen Voltan allas, jossa Voltajärven suuri tekoallas sijaitsee. Tärkein joki on Volta. Maan korkein kohta on Afadjato (872 m). [3] Kaksi kolmasosaa maasta on pensassavannin peitossa. [21] Sademetsää on jäljellä maan keskiosassa, pohjoisimmassa osassa taas on aavikkoa. Rannikkoa reunustavat laguunit ja mangrovealueet.
VM gruppe H tabel, stilling 2022: Opdaterede resultater og
Accran ympäristössä elävän ga-heimon modernia perinnettä ovat erityiset ruumisarkut, jotka muotoillaan vainajan harrastusten ja mieltymysten mukaan. Arkku voi olla auton, urheilujalkineen tai vaikka lempijuomapullon muotoinen. [43] Perinne on alkanut 1950-luvun loppupuolella. [44] Eric Adjetey Anang on yksi tunnetuimmista taiteilijoista.
(SPORT@@) Senegal mod Holland live direkte 21 november
Ronaldo: Portugal er på vej til Qatar! - Indkast
DR Sporten - Home - Facebook
VM 2022 – Spil på Portugal - Ghana - Unibet
Vuonna 2004 lukion päättötutkinnon suoritti 90 000 oppilasta, mikä on yli kolme kertaa ennen 1980-luvun koulu-uudistusta saavutettu määrä. Noin kolmannes lukion lopettaneista saa jatko-opiskelupaikan. [16] Ghanan yliopisto (UG) on perustettu vuonna 1948. [37] Se luetaan Afrikan kärkipään yliopistoihin. [38][39] Vuonna 2010 siellä oli lähes 30 000 opiskelijaa, joista noin kolmannes naisopiskelijoita. [40] Maan toinen tunnettu korkeakoulu, Kwame Nkrumahin luonnontieteen ja tekniikan yliopisto (KNUST), on perustettu vuonna 1952 teknilliseksi opistoksi. Se sijaitsee Kumasin laidalla.
Ensimmäiset vaalit vuonna 1992 kohtasivat opposition boikotin ja vilppisyytöksiä. Vuoden 1996 vaaleihin oppositio kuitenkin osallistui, ja tarkkailijat pitivät niitä rehellisinä. Näissä vaaleissa Rawlings valittiin uudelleen presidentiksi ja hänen NDC-puolueensa sai ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Vuonna 2000 Rawlings luopui perustuslain mukaisesti presidenttiydestä ja hänen seuraajakseen valittiin John Agyekum Kufuor. Kufuor valittiin jatkamaan myös vuoden 2004 vaaleissa.
Koulutus muodostuu kuusivuotisesta ala-asteesta, kolmivuotisesta yläasteesta ja kolmivuotisesta lukiosta, jonka suoritettuaan opiskelija voi hakeutua ammattikouluun, opistoon tai yliopistoon. Vuonna 2007 järjestelmään lisättiin esikoulu nelivuotiaille ja neljäs lukiovuosi. [16] Ylioppilastutkintoa vastaava lukion päättökoe suunnitellaan ja arvostellaan yhdessä viiden länsiafrikkalaisen valtion kesken (Ghana, Nigeria, Sierra Leone, Gambia ja Liberia).
[41][39] Kulttuuri ja media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Ghana on väestöltään erittäin monipuolinen maa. Ghanan kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin jossain määrin sulautuneet. Englanti on maata yhdistävä virallinen kieli, vaikka se ei ole juuri kenenkään äidinkieli. [30] Pohjoisosassa näkyvät vaikutteet Sahelin kansoista ja islamista, ja sikäläisissä kylissä on vaikuttavaa saviarkkitehtuuria. Kumasin kaupunki on ašanti-kansan keskus, ja ašantien kuningas pitää edelleen vastaanottoa joka kuudes sunnuntai. Etelässä rannikon kalastajat pitävät yllä muinaisen Fanten valtakunnan perinteitä. [42] Kuvan taustalla näkyy mielikuvituksellisesti muotoiltuja arkkuja.
Vuonna 1999 ilmestyneessä artikkelissa Ghanan kielet jaetaan kymmeneen kieliryhmään. [33] Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2009 listataan 79 Ghanassa käytettyä elävää kieltä, joiden joukossa on kaksi viittomakieltä. [34] Erot arvioissa kielten ja niiden puhujien lukumäärissä johtuvat ainakin osittain kielen ja murteen eron epämääräisyydestä; monissa lähteissä akanin tärkeimmät murteet ovat asante (ashanti), twi, ga, fante (fanti), brong (abron) ja akuape. Murteiden sijasta näistä puhutaan toisinaan erillisinä kielinä, ja akanista kieliryhmänä. [35][34] Ghanan suurimmat kielet (yli 500 000 puhujaa Ghanassa)[34] nimi puhujia vuosi muuta Abron 1, 05 milj. 2009 Lounaisosa Akan 8, 3 milj. 2004 sis. ashante (2, 8 milj.
Ghanan armeija ja poliisivoimat syrjäyttivät Kwame Nkrumahin kuitenkin vallankaappauksella 24. helmikuuta 1966 Nkrumahin ollessa valtiovierailulla Pekingissä. Vallankumoukselliset perustivat kansallisen vapautusneuvoston, jonka johtajaksi tuli kenraaliluutnantti J. A. Ankrah. Siviilihallinto palautui vaalien jälkeen vuosina 1969–1970, mutta 13. tammikuuta 1972 armeija kaappasi talouskriisin varjossa uudelleen vallan. Ignatius Kutu Acheampongin johtama sotilashallitus piti valtaa heinäkuuhun, jolloin Acheampongin syrjäytti armeijan esikuntapäällikkö Frederick Akuffo. Akuffon puolestaan syrjäytti 4.
Vuonna 2000 yli 15-vuotiaista vain 57, 9 prosenttia osasi lukea. Aikuisista naisista lukutaitoisia oli alle puolet, miehistä noin 66 prosenttia. [3] 2000-luvun alussa vähän yli 70 prosenttia lapsista aloitti peruskoulun, ja noin 60 prosenttia kävi sen loppuun. [36] Ghanan koulutusjärjestelmää uudistettiin merkittävästi vuonna 1987, ja se on nykyisin yksi Länsi-Afrikan kunnianhimoisimmista. Peruskoulua vastaava kouluaste on ilmainen ja pakollinen.
Portugal - Ghana: Christiano Ronaldo: Over 3,5 afslutninger